The Man Who Laughs - Hiljaisen huumorin mestarinelokuvassa ja groteskiin kauneuteen sukelteleva draama!

1920-luvun elokuvat ovat kiehtova aikakausi, joka täynnä uusia teknologisia innovaatioita, taiteellisia kokeiluja ja vahvoja näyttelijöitä. Kultaisen ajan Hollywoodissa syntyi tuolloin ikonisia teoksia, jotka ovat edelleen vaikuttavia sekä visuaalisesti että narratiivisesti. Yksi näistä unohtumattomista filmeistä on Paul Leni’n ohjaama “The Man Who Laughs” (1928), jonka pääosassa nähdään Conrad Veidt hypnoottisessa roolissa.

“The Man Who Laughs”, joka perustuu Victor Hugon samannimiseen romaaniin, vie katsojat 1700-luvun Englantiin ja kertoo tarinan Gwynplaine nimisestä miehestä (Conrad Veidt), jonka kasvot on leikattu pysyvästi ikiliikkuvan hymyilevään naamioon.

Gwynplaine: “Kirous ja siunaus”

Gwynplainen tragedia alkaa lapsuudessa, kun häntä kidutetaan poliittisen kostotoimenpiteen vuoksi. Hänen kasvonsa veistetään groteskin permanentti hymyyn, joka peittää täysin hänen todellisen tunnespektrin ja luo hänelle “nattinen” ulkonäkö.

Veidtin esitys on herkullista katseltavaa; hän vangitsee katsojan hypnoottisilla ilmeillään ja vaikuttavissa eleissään. Gwynplainen naamamaskin takana piilevä tuska ja inhimillisyys ovat koskettavia.

Gwynplaine rakastuu Dea nimiseen kauneuteen (Joan Bennett), mutta hänen “kiroutensa” estää heitä onnellisesta tulevaisuudesta. Dea on aluksi kiinnostunut Gwynplainen ulkonäöstä, mutta kun hän ymmärtää tämän sisäisen arvon, hän rakastuu häneen syvästi.

Rakkauden voitto?

Elokuva on täynnä ironiaa ja traagisia käänteitä. Gwynplainen taistelee hyväksymisen puolesta ja pyrkii osoittamaan, että ulkonäkö ei määrittele ihmistä. Hän haaveilee normaalista elämästä ja rakkaasta Dealta.

“The Man Who Laughs” on myös visuaalisesti upea teos. Paul Leni oli mestari luomaan hypnoottisia kuvia ja käyttää valoa tehostaakseen tarinan draamatietoja. Elokuva on täynnä symbolisia motiiveja, kuten peilejä ja naamioita, jotka edustavat identiteetin haasteita ja ulkoisten mielikuvien vaikutusta todelliseen olemukseen.

“The Man Who Laughs” - klassikko ja aarrearkku:

Seuraavassa taulukossa on lueteltu joitakin “The Man Who Laughs” -elokuvan merkittävimpiä piirteitä:

“The Man Who Laughs” on elokuvaklassikko, joka on vaikuttanut lukuisia elokuvantekijöitä ja inspiroinut teoksia aina “Batman”-sarjakuvista David Lynchen “Elephant Man” -elokuvaan.

Jos etsit syvällistä ja ajattelematonta draamaa sekä uskomatonta näyttelemisää, suosittelen ehdottomasti katsomaan “The Man Who Laughs”. Elokuva on visuaalisesti hämmästyttävä, tarinassa on vahvoja teemoja ja Conrad Veidtin roolisuoritus on unohtumaton.

Muuta arvosteltavissa:

• Elokuvan musiikki

• Paul Leni’n ohjaus

• Elokuvan symboliikka ja teemat

• Elokuvan historiallinen konteksti

• Elokuvan vaikutus nykypäivän elokuviin